Pohjatuulen Valtakunta Viileää puhuria pohjoiselta taivaalta

Sikainfluenssa-rokote aiheuttanut keskenmenoja ja epämuodostumia

Kulisseissa puhutaan suurista keskenmenomääristä sikapiikin jälkeen. Koska julkisuudessa?

20.3. aamulla oli YLE-aamuTV:n sivun alalaidassa oli juoksevana otsikkona tietoa asiasta, mutta sensuuri kävi ennenkuin olisi tullut keskusteluun, ja teksti-tv:lläkin ehti olla vähän aikaa. Uutinen kertoi että jossain oli 36 raskaana olevasta äidistä 7:llä oli tullut joko keskenmeno tai lapsi kuollut heti syntymän jälkeen, sikapiikin takia.

Virallisesti asiasta on tullut vain kaksi ilmoitusta THL:lle. Tietäen, että narkolepsiatapauksistakin vaiettiin järjestelmällisesti, ja lääkärit jättivät tekemättä ilmoituksia, vaikka lain mukaan heidän olisi ollut pakko niin tehdä, on syytä epäillä että tässäkin asiassa peitellään sekä THL:n että lääkärikunnan toimesta hirvittävää ongelmaa.

Mielenkiintoista on, että Britannian lääkintäviranomaisten ohjeissa lääkintähenkilöstölle mainitaan, että Pandemrix saattaa aiheuttaa keskenmenoja ja ennenaikaisia synnytyksiä ja siksi suositettiin toista rokotetta odottaville äideille. Miksei tästä ole Suomessa puhuttu mitään?

Yliopistollisissa sairaaloissa ei ole raportoitu ja tilastoitu tänä keväänä ja kesällä syntyneitä epämuodostuneita lapsia. Äidit ovat raskausaikana saaneet tämän samaisen rokotteen ja epämuodostuneiden lapsien osalta on olemassa selvä piikki, joka on helposti ajallisesti jäljitettävissä rokotteeseen.

Uskomatonta, että Suomessa vaietaan tällaiset asiat kuoliaaksi.

Levittäkää tietoa. Totuus ei näköjään tule esiin kuin suurella painostuksella ja pakolla.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän artolehkamo kuva
Arto Lehkamo

Suomalaiset ovat kansa joka vaikenee kahdella kielellä. Tai vaiennetaan.

Itse otin kantaa sikapiikkiin muutama päivä sitten kirjoitetulla blogillani johon tuli ilahduttavan paljon kommentteja. Blogissani vertasin sikapiikkiä lähitulevaisuudessa käyttöön otettavaan pedon merkkiin.

Heidi Tuominen

Huomasin itse keskenmenotilanteen nousseen melkein heti sikapiikkien aloituksen jälkeen. Keskustelupalstoilla entistä useampi "äiti" itki keskenmenoa, viikon tai kahden sisällä kun oli piikin ottanut.
Suomi vaikenee useista hankalista asioista, varsinkin jos asia koetaan ongelmaksi, sekä koskettaa lapsia.
Huostaanottojen todelliset syyt ja miten vinksallaan tilanne Suomen lastensuojelussa on paras esimerkki. Tavallinen tallaaja kuvittelee, että kaikki hyvin näissä asioissa Suomessa.
Toinen on Suomen katulapset, tämä on todella hankala aihe. Eihän nyt Suomessa yhtään katulasta ole!!?? http://heidin.blogit.uusisuomi.fi/2010/08/12/suome...

Käyttäjän anttiliikkanen kuva
Antti Liikkanen

Hei, nyt on jotain merkittävää unohtunut.

1957 aasialaisen (HxNz) - johon ei rokotuksia annettu - jäljiltä Suomessa nousi monta, monta piikkiä - ml kuolleisuus.

Meillä psykiatriassa on asiasta aika lailla tietoa, jota on avoimesti kerrottu julkisuuteen.

Ehkäpä näitä lukuja passaisi verrata vaikka FAS-lasten määrään 1957 ja 2010.

Tulisi vähän suhteellisuutta?

Sekin on vielä täällä sanomatta, että USA:ssa tämän päivän HS:n mukaan kuolee 106 000 ihmistä vuodessa lääkkeisiin, joita ihmiset ottavat siksi, että niitä mainostetaan lääkejättien toimesta niin härskisti.

Tosin jutussa mainittiin sekin, että osassa tapauksista ihmiset toki itse olivat napit maaruihinsa nakanneet - usein yliannoksin. Jacksonia myöten.

"Burana" muuten tappaa Suomessa (yleisnimi reseptivapaille tulehduskipulääkkeille) yli 400 ihmistä vuodessa - kuinka paljon aiheuttaneekaan keskenmenoja tai sikiövaurioita, viinan lisäksi.

Veikkaan, että aika paljon.

Käyttäjän hilkkalaronia kuva
Hilkka Laronia

Tässä nyt on se nano vissiin kysseessä

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010082412235727_u...

Ja rokotteista ylleensä puhuttaan täällä ajankohtasta tietoa:

Studio 55 http://katsomo.fi/?progId=44756

Toimituksen poiminnat