Pohjatuulen Valtakunta Viileää puhuria pohjoiselta taivaalta

Jättilama ja geopoliittinen ilmastonmuutos - Suursota ja unionijärjestelmät

[Harkitsin pitkään, laitanko alla olevan tekstin nettiin. Olen kuitenkin aihepiiristä kirjoitellut ennenkin, mm. eräillä foorumeilla joten menköön, varsinkin kun en ole enää vuosiin ollut ainoa harrastelija tällä sektorilla. Kyseessä on spekulatiivinen veikkaus tai ennuste.]

Minulla on oma geopoliittinen skenaario, jota aloin laatia 2005 tienoilla, ja jota olen päivitellyt siitä asti. Uskallan väittää, että edessämme on jotain paljon pahempaa kuin mitä talousasiantuntijat julkisesti povaavat. Kyse ei ole vain taloudesta, vaan muutosten valtavuuden puolesta samanlaisesta kriisiajasta, kuin mitä kehitys 1929-31 alkaneesta lamasta toisen maailmansodan loppuun eli vuoteen 1945 asti, sekä Neuvostoliiton romahdus 1991 ja sitä seuranneet tapahtumat kaikkine muutoksineen edustivat.

Tällä hetkellä näyttää vahvasti siltä, että USA:n talous ja sitä myötä sen supervalta-asema romahtaa kun eurokriisi iskee kunnolla ensi keväänä päälle. Pidän EMU:n hajoamista vuoteen 2013 loppuun mennessä lähes varmana. Ja kun Lähi-idässä alkaa isompi sota, seuraa näistä kolmesta päätapahtumasta väistämättä todella iso geopoliittinen ilmastonmuutos.

 

Isoja muutoksia on tulossa, näillä näkymin ainakin seuraavat asiat ovat näköpiirissä lähivuosina ja ensi vuosikymmenen alkuun mentäessä:

-EMU:n hajoaminen; Joko kriisimaat (ja Ranska) erovat, tai Saksa ja sen taloudesta riippuvaiset maat eroavat.

-NATO:n muuttuminen paperitiikeriksi USA:n sotilaallisen kyvyn romahtaessa. USA menettää kyvyn ja halun puuttua voimakkaasti sotilaallisesti tilanteeseen, jos Euroopassa tulee sota.

-Radikaalien islamistiliikkeiden valtaannousu useimmissa arabimaissa, varsinkin Pohjois-Afrikassa (Libyasta Marokkoon).

-Putinin unelmoiman Euraasian Unionin muodostuminen (”Uusi Neuvostoliitto markkinatalousversiona”), mukaan lukien sen sotilaallisen ulottuvuuden eli CSTO:n (Collective Security Treaty Organization) voimakas kehittyminen.

-Suursota Lähi-idässä ja sen leviäminen NATO-Venäjä konfliktiksi Pohjois- ja Itä-Euroopassa tilanteen Venäjälle tarjoaman mahdollisuuden sekä mm. Venäjän Lähi-idässä tekemien sotilasliittojen vuoksi. Suomi jää jalkoihin kun Venäjä tavoittelee kohteita Pohjois- ja Keski-Norjassa.

-Saksa on taloudellisista ja syistä ja Venäjän sotilaallisen vallan vuoksi pakotettu liittoutumaan Venäjän kanssa. Keski- ja Itä-Euroopan maat joutuvat mukaan joko hyvällä tai pahalla (Johtaa mahdollisesti laajentuneeseen Euraasian Unioniin?)

-Itä-Aasian Unionin muodostuminen kun Japanin mentyä USA:n perässä vararikkoon se on pakotettu liittoutumaan Kiinan kanssa. Taiwan, Korea, ja muita maita liittyy siihen.

-Pohjois-Amerikan Unionin muodostuminen. Romahtanut USA joutuu menemään talous- ja rahaliittoon Kanadan ja Meksikon kanssa. Dollari on mennyttä.

-Muut unionit: Afrikan, Etelä-Amerikan (Mercosur), Väli-Amerikan ja Karibian alueen (ALBA), Etelä-Aasian ja Kaakkois-Aasian sekä Oseanian unionit muodostuvat USA:n ja Euroopan ylivallan kaaduttua. Yhteensä 9, mahdollisesti 10 unionia, jos Lähi-idän maat saavat sellaisen aikaiseksi (Persianlahden mailla rahaliittohanke).

USA:lle käy todella huonosti. Se menettää supervalta-asemansa, ylivoimaisen sotilaallisen mahtinsa, ja taantuu alueelliseksi suurvallaksi, sekä joutuu osaksi Pohjois-Amerikan unionia. USA joutuu säästösyistä vetämään suuren osan laivastostaan telakoille ja satamiin. Dollari on mennyttä, ja uusi valuutta on paljon heikompi. Amerikan lama tulee olemaan pitkä ja syvä, kuin yhdistelmä 30-luvun lamaa ja Venäjän olosuhteita NL:n romahduksen jälkeen. Kuten Venäjällä meni koko 90-luku, saadaan uutta nousua Pohjois-Amerikassa odottaa mahdollisesti jopa vuosikymmenen loppupuolelle asti.

 

Lähi-Idän sota ja sen
leviäminen

Jos ja kun NATO joutuu yhdeksi osapuoleksi Lähi-idässä näköpiirissä olevassa sodassa, niin se leviää Pohjois-Eurooppaan. Erityisesti näin tulee käymään, jos kyseinen sota alkaa USA:n talouden romahdettua. Tällä hetkellä sellaisen arvellaan tapahtuvan joko ensi vuoden (2012) alkupuolella, romahtavan eurotalouden perässä, tai viimeistään 2013.

Muodollinen syy sodan leviämiseen on Venäjän, Iranin ja Syyrian vuonna 2006 tekemä osittain salainen liittosopimus. Virallisesti se on vain Iranin ja Syyrian puolustusliitto, mutta Israelin tiedustelun vuotaman tiedon mukaan Venäjä antoi näille maille salaiset turvatakuut, että jos jokin vieras valtio tai NATO hyökkäisi jomman kumman kimppuun, Venäjä tulee apuun. Käytännössä jo pelkkä tilanne eli Venäjälle avautunut toimintaikkuna – mahdollisuus ottaa takaisin NL:n romahduksen myötä menetetyt asemat – lienee varsinainen ja jo riittävä syy.

Suomen asema

Jos siis NATO on sodan osapuoli Lähi-idässä, sota leviää välittömästi Pohjois-Eurooppaan. Venäjä ei suinkaan lähetä joukkojaan etelään, vaan varmistaa ensin sivustansa. NATO:n ollessa lähinnä vitsi voidaan Baltia ottaa helposti haltuun. Venäjän päätähtäin on kuitenkin Pohjois-Norjassa ja Atlantin rannikolla. Suomi tulee jäämään jalkoihin, ellemme muuta ulkopolitiikan suuntaa ajoissa.

Suomi ei itsessään kiinnosta Venäjää paljoakaan ja strategisesti olemme lähinnä puskurialueen roolissa. Moderni sodankäynti ja sen tekniikka edellyttävät kuitenkin, varsinkin ison kriisin tullen, vähintään 400 km suojavyohykettä (ilmatilaa) Kuolan niemimaan ja Pietarin alueen strategisesti elintärkeiden kohteiden ympärille.

Ilma- ja ohjuspuolustus pitää teknologian asettamien haasteiden vuoksi työntää mahdollisimman eteen. Tämä tarkoittaa sitä, että Venäjälle on strateginen välttämättömyys isossa konfliktissa saada puskurivyöhykkeen raja vähintään suunilleen Lofootit-Luulaja-linjalle, sekä etelässä Ahvenanmaa-Kaliningrad –linjalle, ja tukikohtia Norjassa sekä Baltian länsirannikolla. Käytännössä parasta olisi saada haltuun koko Norjan länsirannikko, sekä Tanskan salmet. Kaasuputken turvaaminen edellyttää ainakin Gotlanin ja Bornholmin varmistamista. Kaikki tämä voi hyvinkin onnistua, NATOn heikkous huomioiden USA:n sotilaallisen kyvyn romahdettua, ja Saksan pysytellessä vähintäänkin sivussa omien taloudellisten intressiensä pakottamana (Ks. alempaa).

Käytännössä tämä kaikki tarkoittaa siis Suomen osalta vähintäänkin turvattua läpikulkua ja huoltoa Pohjois-Suomen läpi. Lisäksi Suomi kokee vähintäänkin voimakkaan pula-ajan, kun tuonti lännestä on kriisin takia poikki.

Venäjä ei muuten tarvitsisi Suomea oikein mihinkään, mutta Suomi on ikävästi välissä, ja siksi se tarvitsee ilmatilaamme ja Pohjois-Suomen liikenneverkkoa. Yleinen virheargumentti näissä jutuissa kuuluu: "Mutta miksi ihmeessä Venäjä hyökkäisi Suomeen?!". Ei Venäjä hyökkää ison
konfliktin tullen "Suomeen", vaan Venäjän katse on Atlantin rannikolla ja Tanskan salmissa. Sen intressit Suomessa olisivat vain välillisiä.

Edellä mainitusta syystä johtuen Suomella olisi teoriassa hyvätkin mahdollisuudet välttää joutumasta yliajetuksi, mutta poliittisen johtomme typeryydellä ei näytä olevan oikein rajaa. Auta armias jos vievät maamme NATOon, silloin Venäjällä on tarve iskeä tänne kovemminkin. Tätä eivät jotkut näytä tajuavan, vaan näyttävät innokkaasti kuolaavan NATOon eli jonottavan
lippuja Titanicin matkalle.

Saksan ja Euroopan asema

Saksan tilanne on mielenkiintoinen. Tällä hetkellä näyttää siltä, että EMU tulee hajoamaan, oman arvioni mukaan 2013 tienoilla, siihen kun Saksa saa tarpeekseen ja ottaa oman valuutan käyttöön. Samaan aikaan päällä on valtava lama ja USA:n talouden romahdus. Tässä tilanteessa ainoastaan ideologinen paine enää pitää Saksaa mukana EU:ssa, sillä ydinvoimasta
luopumispäätöksen jälkeen, kun energiantuotantokapasiteettia korvataan kaasuvoimaloilla eli Venäjän kaasulla, Saksa on täysin energiariippuvainen Venäjästä. Sama tilanne alkaa olla raaka-aineiden suhteen. Tämä koskee koko Itä-Eurooppaa.

Jos Lähi-idän sota sulkee Persianlahden, öljyn tuonti sieltä pienenee kymmenesosaan nykyisestä, Eurooppa ei saa öljyä ja kaasua muualta kuin Pohjois-Atlantilta ja Venäjältä. Kun Pohjanmeri on ehtymässä, niin jos ja kun Venäjä ottaa sotilaallisesti haltuunsa Pohjois-Norjan kaasukentät, Venäjällä on Euroopasta ja Saksasta totaalinen ns. palliote. Se voi sanella hinnat. Jo nyt se myy kavereilleen öljyä ja kaasua alennuksilla. Vihollisilleen se ei sodan tullen tietenkään myy mitään.

Etelä-Euroopan maat ja Ranska saavat vähän öljyä ja kaasua Pohjois-Afrikasta, mutta niiden talous on totaalisen kuralla, ja Pohjois-Afrikassa riehuu sisällissodat sekä Al-Qaida. Ainoastaan britit pärjäävät jossain määrin yksin saarellaan, talous totaalisen kuralla, mutta huomattavan asevoiman ja omat, tosin niukoiksi käyvät, öljy- sekä kaasuvarannot pitävät sen niin sanotusti pinnalla (Liuskekaasuvarannot tosin suuret, lisää alempana).

Taloustilanne tulee menemään niin pahaksi, että Saksan katsoo käytännössä sijoituksensa Etelä-Euroopassa menetetyiksi. Samaan aikaan sillä ei tule olemaan muuta vaihtoehtoa kuin erota EU:sta ja liittoutua Venäjän kanssa, estääkseen oman teollisuutensa ja talouselämänsä totaalisen romahduksen.

Puolan valtavat liuskekaasuvarannot ja energiapoliittinen sodanjulistus

Pohjois-Pohjanmaan maakuntalehti Kalevan artikkeli Puolan liuskekaasuvarannoista (lauantaina 15. lokakuuta 2011) oli paitsi erittäin mielenkiintoinen, sisälsi myös eräitä erittäin oleellisia tietoja. ”Puolalla on Yhdysvaltain energiahallinnon EIA:n tuoreen raportin mukaan Euroopan suurimmat tunnetut liuskekaasuvarannot.. […] ..5,3 biljoonaa kuutiometriä, mikä on tuplasti enemmän kuin esimerkiksi Norjan todennetut maakaasuesiintymät”. Eikä Puola ole ainoa, myös Briteillä, Saksalla, Ranskalla Tanskalla ja Ruotsillakin on. Puolassa suunnitelmat esiintymien hyödyntämisestä ovat käytännössä kuitenkin pisimmällä.

Se, mikä jäi soimaan takaraivoon kuin tulevan sodan tykkien jyske olivat kuitenkin Puolan ulkoministeriön talousosaston yksikönjohtaja Stanislaw Ciosin sanat: ”Euroopan koko geopoliittinen asetelma saattaa tämän seurauksena muuttua. Riippuvuus nykyisistä kaasuntuottajista tulee vähenemään dramaattisesti”. Ja: ”Uskomme, että kaupallinen tuotanto saadaan käyntiin vuonna 2014”.

Kuten varmaan on selvää, niin Venäjän on lähes pakko tehdä jotain viimeistään 2014 estääkseen oman strategisen asemansa ja merkityksensä romahtamisen Saksan sekä Keski-Euroopan suhteen, tai sen ”kultainen mahdollisuus” nousta uudestaan supervallaksi voivat olla mennyttä. Kuinkahan moni tajusi, että byrokraatti Cios lausui sodanjulistuksen?

Puolalaisten suunnitelmien vuosi 2014 on merkittävä sattuma siksikin, että päivitin uudelleen syyskuussa oman ennusteeni, että nykykehityksen jatkuessa maailma näkee suursodan viimeistään 2015 tienoilla. Vielä joku vuosi sitten, ja aina viime kevääseen asti, arvioin suursodan uhan kasvavan vasta vuosien 2015-2020 välillä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Mielenkiintoinen analyysi, vai sanoisinko pikemminkin "ennustus". Mahdollisuudet tämänkaltaisen konfliktin välttämiseen on häviävän pieni. Jäädään odottelemaan mitä tapahtuu.

Käyttäjän malva kuva

Oli kyllä mielenkiintoinen kirjoitus. Tuossa voi tosiaan olla myös totuuden siemen.

Minulle tuli tuosta paljonkin ajatuksia, mutta niistä keskeisin on NATO. Minulle tuli tunne, ettei Suomen kannata liittyä Natoon juuri tällaisten konfliktien mahdollisesti toteutuessa.

Suomen olisi ehkä parasta sopia Venäjän kanssa mahdollisista kriisijärjestelyistä. Se voisi olla paljon parempi kuin Natoon liittyminen.

EV

Olet oikeassa. Jostain syystä monenlaisia unioneita ja liittokuntia on tekeillä. Lisäksi varustelu on lisääntynyt. Intia, Kiina, Koreat, Kreikka, Venäjä... No, Suomi riisuu armeijaansa ja muuallakin EU alueella taitaa tehdä tiukkaa.

Käyttäjän harran kuva

Kirjoituksessasi on mielenkiintoisia elementtejä - jokseenkin tuohon tapaan venäläiset geopoliitikot tarkastelevat maailmaa ja olen ollut kuuntelemassa muutamia heistä (korkeissa asemissa). Analyysissäsi on kuitenkin useita epätarkkuuksia:

"-Radikaalien islamistiliikkeiden valtaannousu useimmissa arabimaissa, varsinkin Pohjois-Afrikassa (Libyasta Marokkoon)."

Libyasta Marokkoon - ei siis Egyptissä, jossa on kuitenkin kaikkein vahvin (ja vaarallisin) islamistiliike, ja sillä läheisimmät suhteet sotilashallintoon? Itse en näe tätä skenaariota kovin todennäköisenä, ellei Venäjän (ja sen myötä Iranin) vaikutusvalta arabimaissa olennaisesti kasva. Nyt se on päinvastoin heikentynyt, koska Venäjän ja Iranin vankin liittolainen Syyria on horjumassa oman kansansa vastarinnan paineessa.

Islamistien kulta-aika olisi ollut 1995-2005. Nyt suuremmat voimat ovat ajamassa heidän ohitseen. Ainoa todellinen islamistivaltio on Iran, joka on Venäjän liittolainen. Hizbollahista ja Hamasista on harmia, mutta eivät ne pysty geopoliittisia laattoja liikuttelemaan.

Pohjois-Afrikan islamistipuolueista ainoa oikeasti vaarallinen on Egyptin Muslimiveljeskunta, ja sekin vain jos se saa aseita ja sotilaskoulutusta Iranilta, Venäjältä ja Syyrialta ja muuttuu Hizbollahin vahvuiseksi. Tunisian islamistit osallistuvat kiltisti demokraattisiin vaaleihin ja mitään apokalypsia on turha manailla ennen kuin nähdään miten perustuslakiprosessi etenee.

"Lähi-idässä näköpiirissä olevassa sodassa"

Mikä sota mielestäsi on näköpiirissä Lähi-idässä? Yhdysvaltain hyökkäys Iraniin? Sen aika olisi ollut Bushin kaudella, eikä sitä ikinä tehty. Nykyisessä tilanteessa USA:lla ei ole varaa pitää joukkojaan edes paljon pienemmissä Irakissa ja Afganistanissa, joten Iran ja Venäjä tietävät, että Iran voi toimia lähiaikoina härskisti ja offensiivisesti ilman pelkoa täysmittaisesta hyökkäyksestä.

"Muodollinen syy sodan leviämiseen on Venäjän, Iranin ja Syyrian vuonna 2006 tekemä osittain salainen liittosopimus. Virallisesti se on vain Iranin ja Syyrian puolustusliitto, mutta Israelin tiedustelun vuotaman tiedon mukaan Venäjä antoi näille maille salaiset turvatakuut, että jos jokin vieras valtio tai NATO hyökkäisi jomman kumman kimppuun, Venäjä tulee apuun."

Näiden liittosopimus on totta, ja Venäjä on ollut Iranin tärkein tukija mm. vihreän vallankumouksen kukistamisessa vuonna 2009 ja uudelleen tänä vuonna. Samoin Syyrian tärkeimmät tukijat ovat Venäjä ja Iran. Tämä liittosopimus ei kuitenkaan ole suunnattu Natoa vastaan, vaan ensisijaisesti näiden maiden omia oppositioita ja toissijaisesti paikallisia valtioita, etenkin Turkkia, Jordaniaa ja Saudi-Arabiaa vastaan.

Venäjä ei toimi tyhmästi eikä tule koskaan hyökkäämään suoran sodankäynnin keinoin Natoa vastaan. Sen sijaan se on aina hyökännyt ja tulee vastakin hyökkäämään Naton turvatakuiden ulkopuolella oleviin puolueettomiin maihin, kuten Georgiaan, Ukrainaan ja Suomeen. Baltian maita ja Puolaa vastaan Venäjä pyrkii toimimaan hajottamalla ja heikentämällä Naton roolia ja vaikuttamalla maiden sisäpolitiikkaan mm. oligarkkien ja ehkä salamurhien kautta.

On kieltämättä huolestuttavaa, että jos ja kun Amerikan vetäytyminen jatkuu, Euroopassa on jäljellä enää yksi suurvalta-armeija, ja se on Venäjän. Lähi-idässä tilanne on hieman toinen, sillä Turkin ja Israelin puolustuskyky on yhä vahva (Venäjä ja Iran eivät siis hyökkää suoraan niitä vastaan vaan käyttävät proxysotaa), ja myös Saudi-Arabia ja Emiraatit ovat kovaa modernisoineet armeijojaan Iranin ja Syyrian muodostaman uhan vuoksi.

Geopoliittisesta hahmotelmastasi puuttuu kaksi tärkeää pelikenttää: Etelä-Aasia ja Kiina. Kiina tulee vielä jonkin aikaa edelleen voimistumaan ja käyttää valtaansa hankkiakseen lisää luonnonvaroja ja strategista infrastruktuuria ympäri maailmaa. Ennen pitkää sen edut eivät ole enää täysin yhteneviä Venäjän ja Iranin sota- ja tiedusteluperustaisen politiikan kanssa, joka riippuu öljyn ja kaasun korkeasta hinnasta.

Räjähdys voi tulla Etelä-Aasiassa, jossa Venäjä pyrkii Pakistanin kimppuun Irania ja Keski-Aasian huumekauppaa käyttäen, mutta Pakistan on Kiinan liittolainen. Intia taas yrittää tasapainotella länsimaiden, Venäjän ja Kiinan välillä. Se haluaa vahingoittaa kaikin tavoin Pakistania, mutta jos Pakistania vahingoittaa liikaa, se voi johtaa islamistien valtaannousuun ydinasevaltiossa.

Pahin mahdollinen, mitä Suomi voi tällaisessa tilanteessa tehdä, on antautua Venäjän uhan edessä läpikulkualueeksi ja eristäytyä läntisestä maailmasta. Päinvastoin, Suomen pitää varmistaa, että Venäjä ei suuntaa mitään sota- tai vallankaappaustoimia Suomen suuntaan. Se varmistuu parhaiten liittoutumalla ja pitämällä samaan aikaan vahvan koko pinta-alan reservipohjaisen maanpuolustuksen. Kalliita hyökkäyksellisiä leluja Suomen armeija ei sen sijaan tarvitse vaan ne rahat pitäisi käyttää puolustuksellisen armeijan vahvistamiseen. Suomen kannattaa olla samassa liitossa vahvojen länsivaltojen, Ruotsin, Puolan ja Turkin kanssa, ja se liitto on Nato.

Käyttäjän turjalainen kuva

""-Radikaalien islamistiliikkeiden valtaannousu useimmissa arabimaissa, varsinkin Pohjois-Afrikassa (Libyasta Marokkoon)."

Libyasta Marokkoon - ei siis Egyptissä, jossa on kuitenkin kaikkein vahvin (ja vaarallisin) islamistiliike, ja sillä läheisimmät suhteet sotilashallintoon? Itse en näe tätä skenaariota kovin todennäköisenä, ellei Venäjän (ja sen myötä Iranin) vaikutusvalta arabimaissa olennaisesti kasva."

Valtamedia on aiheen ohittanut, koska se on NATO:lle epämieluisa, mutta Libyan "kapinalliset" ovat käytännössä Pohjois-Afrikan Al-Qaidaa ja maan kapinallisneuvoston komentaja on koko Pohjois-Afrikan Al-Qaidan nokkamies. Käytännössä NATO teki juuri Libyasta uuden "Taliban-maan". Egyptin muslimiveljeskunta on oma lukunsa. Sudanissa on myös islamistihallinto, joskaan ei nimellisesti, mutta käytännössä. Islamistit ovat siis jo liikutelleen geopoliittisia mannerlaattoja.

"Pohjois-Afrikan islamistipuolueista ainoa oikeasti vaarallinen on Egyptin Muslimiveljeskunta, ja sekin vain jos se saa aseita ja sotilaskoulutusta Iranilta, Venäjältä ja Syyrialta ja muuttuu Hizbollahin vahvuiseksi. Tunisian islamistit osallistuvat kiltisti demokraattisiin vaaleihin ja mitään apokalypsia on turha manailla ennen kuin nähdään miten perustuslakiprosessi etenee."

Perustuslakiprosessi etenee siten, että Shariasta ja Koraanista tulee lainsäädännön ytimen perusta. Ennustan, että islamistit saavat vallan demokraattisilla vaaleilla.

"Mikä sota mielestäsi on näköpiirissä Lähi-idässä? Yhdysvaltain hyökkäys Iraniin? Sen aika olisi ollut Bushin kaudella, eikä sitä ikinä tehty. Nykyisessä tilanteessa USA:lla ei ole varaa pitää joukkojaan edes paljon pienemmissä Irakissa ja Afganistanissa, joten Iran ja Venäjä tietävät, että Iran voi toimia lähiaikoina härskisti ja offensiivisesti ilman pelkoa täysmittaisesta hyökkäyksestä."

Et ole tainnut seurata tilannetta? Viimeisen viikon uutisissa on taas ollut aiheesta.

""Näiden liittosopimus on totta, ja Venäjä on ollut Iranin tärkein tukija mm. vihreän vallankumouksen kukistamisessa vuonna 2009 ja uudelleen tänä vuonna. Samoin Syyrian tärkeimmät tukijat ovat Venäjä ja Iran. Tämä liittosopimus ei kuitenkaan ole suunnattu Natoa vastaan, vaan ensisijaisesti näiden maiden omia oppositioita ja toissijaisesti paikallisia valtioita, etenkin Turkkia, Jordaniaa ja Saudi-Arabiaa vastaan."

Kuten sanoin, sopimus on _muodollinen_ syy. Reaalinen syy on Venäjälle aukeava "kultainen ikkuna". Venäjä tulee hyökkäämään, ei tosin ensimmäisenä. Ja kovin kauaa Venäjän ei enää tarvitse toimia edes epäsuorasti.

"On kieltämättä huolestuttavaa, että jos ja kun Amerikan vetäytyminen jatkuu, Euroopassa on jäljellä enää yksi suurvalta-armeija, ja se on Venäjän. Lähi-idässä tilanne on hieman toinen, sillä Turkin ja Israelin puolustuskyky on yhä vahva (Venäjä ja Iran eivät siis hyökkää suoraan niitä vastaan vaan käyttävät proxysotaa), ja myös Saudi-Arabia ja Emiraatit ovat kovaa modernisoineet armeijojaan Iranin ja Syyrian muodostaman uhan vuoksi."

Mielenkiintoista on, mikä on Turkin kohtalo ja asema jos/kun NATO muuttuu paperitiikeriksi? On olemassa vaihtoehto, että islamismi voi radikaalistua Turkissakin, ja peli meni osittain uusiksi taannoisten itäisen Välimeren suurten kaasu- ja öljyvarantojen "löytymisen" takia.

"Geopoliittisesta hahmotelmastasi puuttuu kaksi tärkeää pelikenttää: Etelä-Aasia ja Kiina. Kiina tulee vielä jonkin aikaa edelleen voimistumaan ja käyttää valtaansa hankkiakseen lisää luonnonvaroja ja strategista infrastruktuuria ympäri maailmaa. Ennen pitkää sen edut eivät ole enää täysin yhteneviä Venäjän ja Iranin sota- ja tiedusteluperustaisen politiikan kanssa, joka riippuu öljyn ja kaasun korkeasta hinnasta."

Itse asiassa uskon, että myös Etelä-Aasiassa, Pakistan-Intia-Kiina -triangelissa soditaan vielä kovasti. Euroopan suuntaan sillä ei ole tosin niin suurta vaikutusta kuin Lähi-idässä edessä olevissa (oman skenaarioni) yhdessä keskisuuressa ja yhdessä suursodassa. Intian päävastus on Pakistan, mutta Pakistan teki 2007 salaisen sopimuksen Iranin kanssa, että maa irtaantuu pikkuhiljaa yhteistyöstä lännen kanssa, ja orientoituu Iranin sekä SCO:n suuntaan. Tästä johtuu todellisuudessa viimeaikana kiihtyneen USA-Pakistan -konfliktin syntyminen. Venäjä tekee yhteistyötä Intian kanssa, mutta sen pyrkimykset Pakistanin suhteen ovat näennäisempiä. Pidemmässä juoksussa yhteistyö Pakistanin kanssa (Kiina-kytköksen takia) on sille parempi vaihtoehto kuin Intia-kytkös. USA:lle taas Intia on hyvä liittolainen, mutta USA:n roolin ja voiman romahtaessa Intia jää vähän yksin. Siksi USA:n taktiikkana onkin kylvää mahdollisimman paljon epäsopua alueella. USA:n strategian suurvoitto olisi, jos sekä Intia että Kiina sotkeutuisivat alueella niin pahasti konfliktiin, että se estäisi molempien tai ainakin toisen nousun globaalisti merkittäväksi mahdiksi.

"Pahin mahdollinen, mitä Suomi voi tällaisessa tilanteessa tehdä, on antautua Venäjän uhan edessä läpikulkualueeksi ja eristäytyä läntisestä maailmasta. Päinvastoin, Suomen pitää varmistaa, että Venäjä ei suuntaa mitään sota- tai vallankaappaustoimia Suomen suuntaan. Se varmistuu parhaiten liittoutumalla ja pitämällä samaan aikaan vahvan koko pinta-alan reservipohjaisen maanpuolustuksen. Kalliita hyökkäyksellisiä leluja Suomen armeija ei sen sijaan tarvitse vaan ne rahat pitäisi käyttää puolustuksellisen armeijan vahvistamiseen. Suomen kannattaa olla samassa liitossa vahvojen länsivaltojen, Ruotsin, Puolan ja Turkin kanssa, ja se liitto on Nato."

Pahin mahdollinen, mitä Suomi voi tällaisessa tilanteessa tehdä, on jatkaa nykyisellä tiellä, jossa se ensin riisuu itsensä aseista ja sen jälkeen hyppää uppoavaan NATO-laivaan. Siksi Suomen olisi parasta pistää alueellinen puolustus kuntoon (kuten sanoit), ja jos puolueettomus ei auta, tehdä mieluummin lievennetty "YYA" Venäjän kanssa kuin turvata läntiseen puolustusliittoon, jonka strategiana on pysäyttää itänaapuri vasta korkeintaan Lofootit-Luulaja-Ahvenanmaa-linjalla. Baltiaakaan NATO ei puolusta kuin korkeintaan ilmavoimin.

Ja mitä nykyisin vielä toistaiseksi NATO-maa Saksaan tulee, niin pidän todennäköisenä, että se tulee seisomaan tumput suorinta, tai jopa auttamaan passiivisesti Venäjää seuraavassa sodassa. Sen jälkeen Saksa luultavasti eroaa NATOsta. Ainoastaan ideologiset syyt pitävät Saksaa NATOssa. Jos katsoo geopolitiikaa eli maantiedettä, raaka-aineita, energiaa, jne. niin sen on -pakkovalinnan edessä- edullisempaa integroitua itään kuin länteen. Edullisinta olisi toki pelata molempiin suuntiin, mutta tulevaisuudessa se ei onnistu.

Käyttäjän harran kuva

"mutta Libyan 'kapinalliset' ovat käytännössä Pohjois-Afrikan Al-Qaidaa"

Höpö höpö, ei pidä uskoa kaikkea propagandapuppua mitä väitetään. Sille on syynsä, miksi eräät tahot tätä puppua yrittävät syöttää. Kannattaa vaikka mennä ja tutustua itse ihmisiin Libyassa. Qaddafin hallinnolla sen sijaan oli luultavasti suhteita Sahelin al-Qaidaan.

"Pakistan teki 2007 salaisen sopimuksen Iranin kanssa, että maa irtaantuu pikkuhiljaa yhteistyöstä lännen kanssa, ja orientoituu Iranin sekä SCO:n suuntaan"

Höpö höpö, Pakistan ja Iran ovat vihollisia; sen sijaan Iranilla, Venäjällä ja Intialla on salaista yhteistyötä. Pakistan on sen sijaan Kiinan ja Saudi-Arabian kanssa yhteistyössä. SCO on Venäjän ja Kiinan etupiirisopimusjärjestö, jonka tarkoituksena on jakaa Keski-Aasia näiden maiden kesken (siten että Venäjä pitää sotilaallisen ja tiedusteluhegemonian, mutta Kiina saa kaupallisen); Venäjä kutsui Iranin ja Intian tähän mukaan ja torppasi Kiinan toiveen saada Pakistanin mukaan. Yhteinen tavoite on kuitenkin ainoastaan varmistaa länsimaiden eristäminen pois alueelta.

Kannattaa myös muistaa, että sotiminen on kallista ja tuhoisaa puuhaa, jota ei kannata tehdä, ellei ole varma joko suhteellisen nopeasta voitosta tai sitten siitä, että tuhot saadaan kokonaan siirretyiksi "puolueettomien" osapuolten maksettaviksi. Naton jäsenmaat eivät ole sitoutuneet yhteenkään hyökkäyssotaan, mutta saavat täydet turvatakeet mikäli joutuvat itse hyökkäyksen kohteeksi. Näin ollen Naton jäsenyys toimii täydellisesti hyökkäystä ennalta ehkäisevänä ratkaisuna ja on huono asia ainoastaan sellaiselle osapuolelle, jonka suunnitelmissa on hyökätä toisiin maihin. Tästä syystä Nato on nykyisin rasite Yhdysvalloille, vihollinen Venäjälle, mutta keskeisin hyökkäystä ennalta ehkäisevä puolustusratkaisu kaikille siihen liittyneille pienemmille maille.

Venäjä ei ole koskaan hyökännyt sotilaallisesti dominoivaa länsivaltaa tai sen kanssa suorassa liitossa olevia maita vastaan. Sen sijaan se on kaikkina aikoina hyökännyt puolueettomiin maihin ympärillään.

Käyttäjän turjalainen kuva

No, minä luotan enemmän Israelin tiedustelun vuotoihin kuin "höpö höpö"-kuittauksiin.

"Venäjä ei ole koskaan hyökännyt sotilaallisesti dominoivaa länsivaltaa vastaan tai suoraan sen kanssa liitossa olevia maita vastaan".

a) USA, Britannia ja Ranska eivät pian ole dominoivia, ja

b) Kerta se on ensimmäinenkin.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja