Syyt, miksi USA ei hyökkää Iraniin - Ennusteita Lähi-itään
Uskaltaudun taas rohkeasti laatimaan ennusteen:
USA:n hyökkäystä Irania tai Syyriaa vastaan ei tule - vielä. Sen sijaan saatamme nähdä lähiaikoina karuja uutisia Syyriasta.
Väitän näin siitä syystä, että USA ja länsi eivät todellisuudessa halua pelata niin kovilla panoksilla pelissä, jossa on liikaa riskejä ja paljon hävittävää. Lännen hyökkäyksen tullen sota ei välttämättä rajoittuisi vain Lähi-itään.
Peruste 1: Kiina on antanut korkea-arvoisten pääesikuntakenraalien ja poliitikkojen johdolla useaan otteeseen varsin kovasanaisia lausuntoja, mm. "Emme tule epäröimään puolustaessamme Irania, vaikka se johtaisi Kolmanteen Maailmansotaan".
Iran on kiinalle yhtä tärkeä, kuin Saudi-Arabia on USA:lle. Kiina tarvitsee välttämättä Iranin öljyn ja tulevaisuudessa yhä enenevässä määrin sen kaasua. Kiinalaiset eivät turhaan kovasanaisesti louskuta leukojaan. He eivät aio menettää kasvojaan. He ovat tosissaan. Tästä kertoo sekin, että itse maan johtaja Hu Jintao antoi joulukuussa laivastolle ja merivoimille käskyn "Valmistautua sotaan". USA tietää Kiinan olevan tosissaan, ja että Kiina reagoisi sotilaallisesti jos USA hyökkää Iraniin. Vastaukseana Kiina voisi esimerkiksi antaa tilanteen Taiwanin ja Korean suhteen revetä avoimeksi sodaksi. Siitä johtuu USA:n kiireellinen strateginen resurssien painopisteen muutos: Vetäytyminen Afganistanista ja keskittyminen Tyynellemerelle (Lähi-idän ohella).
Peruste 2: Venäjä teki 2007 salaisen sotilasliiton Iranin ja Syyrian kanssa, ja Israelilaislähteen mukaan osana pakettiin kuului Moskovan antamat salaiset turvatakuut näille maille.
Venäjällä ei ole varaa antaa periksi asiassa. Jos on pakko, Syyriasta voidaan vetäytyä, kovalla hinnalla, mutta Irania Venäjä ei jätä. Strategisesti ja geopoliittisesti se on yhtä mahdottomuus kuin Ukrainan tai Georgian NATO-jäsenyys. Venäjä on tosissaan satsannut sotilasapua Syyriaan, mutta ennen kaikkea se on valmis tarjoamaan sitä Iranille.
Iran on Kiinalle ja Venäjälle strategisesti ja taloudellisesti tärkein liittolainen Lähi-Idässä. Tämä johtuu näiden suurvaltojen energiapoliittisista ja turvallisuuspoliittisista asetelmista. Syyrian suhteen tilanne on toinen. Kiinalle Syyria ei ole kovin tärkeä, se on vain välillisesti tärkeä liittolaisten Iranin ja Venäjän takia, sillä Syyrialla on mitä suurin merkitys Iranille, ja melko suuri Venäjälle.
Venäjälle Syyria on tärkeä. Se on maan viimeinen strateginen liittolainen läntisessä Lähi-idässä, varsinkin koska se tarjoaa Venäjän laivastolle tukikohdan Välimerellä. Kuitenkin, jos oikein kova paikka tulee, Venäjä on nähdäkseni valmis vetäytymään Syyriasta, mutta vain kovalla hinnalla.
Jos USA tai sen liittolaiset hyökkäävät Syyriaan avoimesti ulkoapäin, Iran julistaisi Syyrian kanssa tekemänsä liiton mukaisesti sodan hyökkääjälle, ja sota leviäisi välittömästi Persianlahdelle sekä koko Lähi-idän laajuiseksi. Koska hyökkäys ei suoraan kohdistunut ensin Iraniin, Kiina voisi jättää vastaamatta avoimesti sotilaallisin toimin menettämättä kasvojaan. Sen sijaan se toimittaisi massiivista ase- ja muuta apua. Venäjän sotilaallinen vastaus Syyrian tilanteeseen voisi kovista puheista huolimatta jäädä myös massiiviseen aseapuun ja "vapaaehtoisjoukkojen" lähettämiseen avuksi. Samoin myös Iranille se antaisi massiivista ase-, tiedustelu-, ja muuta apua.
Peruste 3: Vaikka länsi ja Israel pystyvät kyllä pommittamaan Syyrian kivikaudelle ja Iranin ydinlaitokset pikkelssiksi, sodan seuraukset olisivat silti lännelle erittäin epämiellyttävät: Öljyn hinna pysyvä nousu, entistä syvempi lama ja uusi Kylmä Sota.
Laajin seuraus olisi öljyn hinnan pitempiaikainen, mahdollisesti pysyvä, roima nousu ja entistä syvempi talouslama. Lisäksi tulisi varsin kinkkinen strateginen tilanteenmuutos: Venäjän, Kiinan ja Iranin välisen liittouman syveneminen. Jouduttuaan vetäytymään Syyriasta Venäjä, ja mahdollisesti Kiinakin, tekisivät laajamittaisen ja julkisen sotilasliiton Iranin kanssa.
Luultavasti Iran otettaisiin täysjäseneksi SCO-maiden sotilasliittoon, CSTO:hon. Seuraus olisi, että yksi tai kaksi ydinasevaltaa antaisi turvatakuut Iranille, ja lännellä ei tämän jälkeen olisi enää mitään asiaa Iranin kimppuun. Uuden "kylmän sodan" raja menisi sen jälkeen Kaukasukselta Persian lahdelle ja Beringin salmesta Korean kautta Keltaiselle merelle.
Tilanne on muuttunut muutenkin: Pakistan on tehnyt syvälle meneviä sotilas- ja liittosopimuksia Kiinan kanssa. Pakistan on avoimesti vaihtamassa kumppanuutensa USA:n kanssa Kiinaan. USA:n pääsy Afganistaniin ja Keski-Aasian energiavaroihin on joka tapauksessa käytännössä suljettu.
Ja SCO eli Shanghai Cooperative Organization on laajentumassa ja syventymässä. Venäjä, joka aiemmin vastusti, Intian painostuksen vuoksi, Pakistanin täysjäsenyyttä SCO:ssa, näyttää nyt maalle kiireellä vihreää valoa. Vastaavasti Kiina, joka aiemmin torppasi Iranin täysjäsenyyden järjestössä Venäjän Pakistan-vastustuksen vuoksi, näyttää nyt Iranille vihreää valoa. Luultavasti näin mottiin jäävälle Intialle jää tässä pelissä USA:n tärkeimmän liittolaisen osa Etelä-Aasiassa.
Eli:
1. Koska USA:n tai NATO:n hyökkäys Irania vastaan johtaisi avoimeen konfliktiin ja lännen ja SCO-maiden välillä, hyökkäystä ei luultavasti tule.
1.2 Sen sijaan voi tulla lännen taustalta tukeman Israelin voimainkoetus Syyriaa, Irania ja niiden liittolaisia vastaan.
-USA voi "katsoa sormien läpi" Israelin iskut Iranin ydinlaitoksiin sekä sotilaskohteisiin, ja käydä sen välityksellä proxy-sotaa Irania ja Syyriaa vastaan, antautumatta kuitenkaa avoimeen konfliktiin Venäjän tai Kiinan kanssa. Vastaavasti Iran kävisi pääasiassa sotaa Israelia vastaan lähinnä ohjuksin sekä Syyrian, Hizbollahin ja Hamasin välityksellä, pääsemättä suoraan Israeliin käsiksi. Iranin sotavoimat olisi pääasiassa sidottu Persian lahdelle "kylmän rauhan pattitilanteeseen" USA:n ja sen muiden liittolaisten kanssa. Sotatantereena olisi Iranin ilmatila, Syyria, Libanon ja Gaza.
1.3 Sodan seurauksena Israel luultavasti työntäisi (epävirallisia) rajojaan pohjoisemmaksi Libanonissa ja Golanilla.
-Luultavasti Israel tekee loppuun sen, mitä sillä jäi kesken Libanonin ja Gazan operaatioissa, eli siivoaa Hizbollahin ja Hamasin pois kiusaamasta.
1.4: USA ei halua sodan alkavan ainakaan vielä, johtuen USA:n vaaleista ja yleisestä taloustilanteesta
-Koska luvassa ei olisi Obaman hallinnolle nopeaa ja helppoa voittoa, menee luultavasti ainakin ensi vuoteen.
2. Koska länsivaltojen avoin sotilaoperaatio Syyriassa johtaisi sodan leviämiseen Persian lahdelle Iranin sodanjulistuksen takia, länsivallat eivät tule avoimesti hyökkäämään Syyriaan.
2.1 Sen sijaan Syyriaan solutetaan "vastarintataistelijoita" (eli CIA:n masinoimaa Al-Qaidaa) ja koitetaan tehdä kaikki mahdollinen, jotta Assadin hallinto kaatuisi.
2.2 Veikkaan, että Syyria romahtaa sisällisotaan ja maa hajoaa luultavasti kahtia.
-On luultavaa, että Assad pitää pintansa Damaskuksessa, mutta Homs ja Länsi- sekä Pohjois-Syyria lohkeavat toiselle puolelle. Tällä puolen vahvimmaksi valtatekijäksi nousnee ääri-islamilainen salafistiliike. Syyrian pilkkoutuminen ja heikkeneminen palvelee lyhyellä tähtäimellä USA:n etua ja Israelin etua.
Muita veikkauksia:
3. Irakin sisällissota ja hajoaminen kolmeen osaan, viimeistään vuosikymmenen loppupuolella, Iranin ja USA:n tapellessa vaikutusvallasta maassa
- Irakin sisällissota. Tämä on jo varsin yleinen veikkaus. Kurdialue, Shiialainen Etelä-Iran ja maan sunnalainen keski- ja länsiosa muodostavat tulevaisuudessa kolme eri valtiota. Kurdialue voi joutua Turkin saappaan alle ja Etelä-Irak Iranin vasalliksi.
4. Ennustan, että syyrian, romahtaessa Arabian kevät levottomuuksineen leviää myös Jordaniaan
- Miltä kuulostaisi islamistihallinto Ammanissa?
5. Iran tulee saamaan ydinaseen, mahdollisesti jo tänä vuonna, ja Israel tyytyy iskemisen sijasta USA:n turvatakuisiin
- Israel satsaa rajusti ohjustentorjuntaohjuksiin, varoitusjärjestelmiin, jne. ja julistautuu virallisesti itsekin ydinasevaltioksi (ja sijoittaa mahdollisesti ydinaseensa sukellusveneisiin saadakseen uskottavan vastaisku-uhan). Asetelma Lähi-idässä kiristyy, mutta Iran ei uhittelustaan huolimatta riskeeraa ydinsodalla.
Lopuksi ja entä jos
Sodan jälkeen, kun riski suorasta ja välittömästä sodan osapuoleksi joutumisesta on ohi, Venäjä - ja mahdollisesti myös Kiina - tulevat antamaan Iranille turvatakuut, ja kaikki tulee aiemmin kerrotulla tavalla johtamaan SCO-maiden globaalin aseman vahvistumiseen. Joka tapauksessa lännellä ei tule enää vastaisuudessa olemaan sanansijaa Keski-Aasian asioihin.
Olen jo aiemmin ennustanut, että vaikkei mitään sotaa tulisi, johtaa kehitys suhteellisen nopeasti USA:n ja lännen maailmanlaajuisen ylivalta-aseman nopeaan loppumiseen, viimeistään kuluvan vuosikymmenen puolivälin jälkeen.
Tästä johtuen on yksi villi kortti: USA kyllä tajuaa, että sillä alkaa sulkeutua strateginen ikkuna puuttua asioihin, ja Washingtonissa saatetaan ajatella, että "nyt tai ei enää koskaan".
Kun on puhuttu, että Iran on ajettu ahtaalle, ja että "epätoivoinen hallinto voi tehdä epätoivoisia tekoja", niin ehkäpä onkin syytä kääntää katse Atlantin taakse, ja miettiä mitä USA on valmis yrittämään. Pääsy Iranin öljykentille kun saattaisi ostaa USA:lle lisäaikaa planeetan ainoana supervaltana.
P.S. Venäjä on ilmoittanut, että "hyökkäys Teheraniin on hyökkäys Moskovaan".
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Saattaa olla, että Iran itse toimii virheellisesti (harkitsemattomasti - eli ylittää uhkapelin) ja USA:lle (ja sen liitolaisille) ei jää muita vaihtoehtoja. USA:lla on liittolaisia tähän tilanteeseen:
-Saudi-Arabia, Israel, Iso-Britannia, NATO:n jäsenvaltioita, Australia, Japani ja Etelä-Korea.
1.4: USA ei halua sodan alkavan ainakaan vielä, johtuen USA:n vaaleista ja yleisestä taloustilanteesta
-Koska luvassa ei olisi Obaman hallinnolle nopeaa ja helppoa voittoa, menee luultavasti ainakin ensi vuoteen.
Muistaakseni istuva presidentti ei jenkeissä ole milloinkaan hävinnyt jos on ollut sota menossa. Siltä kantilta katsottuna sota kannattaisi aloittaa kiireen vilkkaa.
En usko että kukaan menee Syyriaan, mutta on oletettu että siellä hallitus kaatuu, ja tässä mahdollisssa tilanteessa Israel on lupautunut ottamaan vastaan pakolaisia Syyriasta, sen siiavähemmistöä, johon myös al-Assad kuuluu.
Siiat, sunnit, alaviitit ja vahabiitit, kuka näistä enää edes selvän saa.
Jossain sanotaan että alaviitit ovat siialahko ja toisaalla, että ovat liittolaisia ja jossain siellä häilyy myös kristilliset vaikutteet.
En valitettavasti ole perehtynyt tarkemmin, olen pahoillani. Uutinen puhui kuitenkin siiavähemmistöstä.
Yhdysvallat on taloudelliseti riippuvainen Kiinasta. Kiina ei salli Usa:n hyökkäävän Iraniin.
Irak tullee hajoamaan. Näin minäkin uskon. Se on aikoinaan keinotekoisesti koottu valtio.
Obamaa ei valita enää toiselle kaudelle.
Sapelinkalistelusta huolimatta olen taipuvainen samansuuntaiseen näkemykseen kanssaisi itse otsikkokysymyksessä. Nykytiedon valossa pidän todennäköisimpänä lopputulemana sitä, ettei suurhyökkäystä Iraniin tapahdu, vaan tilanne jatkuu toisaalta talous ym sanktioilla painostamalla ja toisaalta ns peiteltyjen operaatioiden (cybersota, salamurhat, "onnettomuudet" ...) pohjalta ja toivoen muutosta Iranin valtarakenteessa esim seuraavien vaalien jälkeen. Kaikki tämä voi parhaimmillaan johtaa Iranin päätökseen luopua ydinasekehittelystä tai ainakin hieman hidastaa sitä.
Syitä hyökkäyksestä luopumiseen voisivat olla ainakin seuraavat:
1) Hyökkäys vaatisi ydinladatun bunkkeripommin käyttöä josta sivuvaikutukset olisivat suuret ulottuen Iranin ulkopuolelle.
2) Ilman täysimittaista hyökkäystä tavoitteita ei saavuteta.
3) Epävarmuus tiedustelutietojen paikkansapitävyydestä esim kohteiden suhteen.
4) Hizbollahin vastahyökkäystä jopa 40.000 ohjuksella ei 100 %sti pystytä torjumaan, osa läpi pääsevistä ohjuksista voisi aiheuttaa merkittävää tuhoa.
5) Parin vuoden päästä Israel kyennee torjumaan Iranista mahdollisesti ammuttavat ohjukset, Arrow3 on silloin valmis samoin muutakin mm laserteknologiaa.
Kiinnostava uutinen juuri nyt!
Report: Iran nuclear scientist killed in blast
http://edition.cnn.com/2012/01/11/world/asia/iran-scientist-killed/index...
Kyllä, kyllä, ja yksi kiinnostava ajatusleikki tulee Ranskasta:
"A top Iraqi security official claims that the Mossad has increased its recruitment efforts in country's Kurdish region, focusing mainly on Iranian refugees.
According to France's Le Figaro, the move is part of Israel's efforts to wage an intelligence war against Iran's nuclear ambitions.
The refugees, which according to the paper's sources are Iranian dissidents, are recruited by Israeli agents to target Iranian nuclear experts."
Voi olla edessä myös tuntemattomia muuttujia, kuten Iranin kansa, joka voi nousta kapinaan, kuten muuallakin.
Onhan siellä merkkejä ollut, nuoriväki ei mielellään alistu tiukkoihin sääntöihin ja pakkoihin, kyttäilyyn ja valvontaan, vaan haluavat vapautta ja rauhaa naapureiden kanssa.
Pidän hyvin suurena mahdollisuutena Ahmadinejadin kukistumista oman kansan kautta.
Mikään ei ole ikuista, maailma on ihmisten päässä, ihmiset tekevät asetelmia.
Bush olisi jo hyökännyt Syyriaan ja Iraniin mutta Obamalla on jatkokauden turvaaminen tärkeämpää eikä republikaanit halua myöskään tuhota oman miehen mahdollisuuksia Valkoiseen taloon.
Aivan sama mitä Kiina uhoaa, USA voi lähettää valtion toisensa jälkeen kivikaudelle niin halutessaan.
Arabiliiton tarkkailijat vahvistivat terroristiryhmittymien toiminnan Syyriassa.
Damaskus, 10.1. (Prensa Latina) -- Arabiliiton tarkkailijat ovat vahvistaneet aseistettujen terroristiryhmittymien olemassaolon ja toiminnan Syyriassa.
Ryhmittymät surmasivat tiistaina terveystyöntekijän ja insinöörin Haman kaupungissa. Sairaanhoitaja oli matkalla työpaikalleen Janoub al-Mal'abin klinkalle, kun terroristit surmasivat hänet, kertoivat paikalliset lähteet. Insinööri Samir Assaf joutui autoineen terroristien väijytykseen. Hänet tapettin ja hänen mukanaan ollut Majed Nahas vammautui vakavasti heidän ollessaan matkalla työhönsä Homsin maataloushallinossa, raportoi Syyrian valtiollinen SANA-uutistoimisto.
Arabiliiton tarkkailijat kertoivat Kairossa pidetyssä keskustelutilaisuudessa julkistamassaan raportissa, että aseistautuneet terroristiryhmittymät operoivat useilla alueilla Syyriassa.
Tarkkailijaryhmän johtaja sudanilainen kenraali Mohammad Mustafa al-Dabi esitteli Arabiliiton ministerikomitealle ryhmän ensimmäisen raportin, jonka liitteinä oli kuvia, karttoja ja luetteloita tehdyistä havainnoista kahden viikon ajalta, kertoi syyrialainen Cham Press -uutistoimisto.
Prensa Latina / KOMINFORM
Lukekaa myös tälläistä sivustoa www.ajanteos.com

Kommentoi 27 kommenttia