Pohjatuulen Valtakunta Viileää puhuria pohjoiselta taivaalta

Uusi Suomi - Uutiset

Julkaise syötteitä
Updated: 50 min 18 s sitten

Suomen huippu-urheilun ongelmissa riittää pähkäiltävää

52 min 43 s ago

Urheiluasioista vastaava ministeri Sampo Terho (Siniset) ilmoittaa järjestävänsä keskustelutilaisuuden, jossa käsitellään Suomen yleisurheilun tulevaisuutta. Terho on huolestunut Suomen kehnosta menestyksestä viime viikolla järjestetyissä EM-kisoissa.

Terho haluaa parantaa nuorten urheilijoiden olosuhteita. Hänen mukaansa tukea olisi ohjattava ruohonjuuritasolle, koska aivan liian usein nuoren lupauksen polku maailman huipulle katkeaa ennen aikojaan.

Ay-liike varoittaa ”toimista työpaikoilla”: ”Irtisanomissuojan heikentäminen olisi todellinen karhunpalvelus”

1 tunti 17 min ago

Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL varoittaa hallituksen esittämän irtisanomissuojan heikentämisen lisäävän sukupuolten välistä epätasa-arvoa ja vähentävän esimerkiksi perhevapaiden käyttämistä pienissä yrityksissä. 

Riita siltaromahduksesta repii Italian hallitusta: ”Ensimmäinen suuri katastrofi”

1 tunti 34 min ago

Italian hallituksessa istuvat populistinen Viiden tähden liike ja äärioikeistolainen La Lega ovat ajautuneet pahoihin erimielisyyksiin tähän mennessä noin 40 ihmisen hengen vaatineen Genovan siltaromahduksen vuoksi.

Viiden tähden liike haluaa Italian moottoriteitä operoivan Autostrade per l’Italian vastuuseen onnettomuudesta, kun taas Lega on asiassa huomattavasti maltillisempi.

Viiden tähden liikettä edustava työministeri Luigi Di Maio on vaatinut Autostrade per l’Italian toimiluvan peruuttamisesta välittömästi.

Ekonomistit varoittavat Suomea: ”Tämä ei ole mikään helppo palapeli”

2 tuntia 40 min ago

Suomen Pankin vanhempi ekonomisti Petri Mäki-Fränti varoittaa Siuomen talouden pitkan aikavälin kasvunäkymien olevan vaimeat. Sekä Mäki-Fränti että Aktian pääekonomisti Heidi Schauman kiinnittävät erityistä huomiota työmarkkinoihin ja työn tuottavuuteen. Säästöpankkiryhmän Timo Vesala puolestaan varoittaa myös Yhdysvaltojen protektionistisesta kauppapolitiikasta.

SDP:n eduskuntaryhmän lakimies: ”Aika iso ero verrattuna hallituksen sote-malliin”

3 tuntia 40 min ago

SDP:n eduskuntaryhmän lainopillinen asiantuntija Valtteri Aaltonen kuittaa SDP:n sote-mallista nousseen kohun toteamalla, että mallin ongelmalliseksi arveltuja kohtia yhdistää ennen kaikkea yksi asia: ne eivät sisälly SDP:n sote-malliin.

Ilta-Sanomat nosti SDP:n sote-mallista tehdyn virkamiesmuistion julkisuuteen perjantaina. Muistion mukaan SDP:n esittämä malli on perustuslain vastainen ja mahdoton toteuttaa.

Sauli Niinistö Fortum-väitteestä IL:lle: ”Minulta pyydettiin, että Putin tekisi sen sitten selväksi”

4 tuntia 4 min ago

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö avaa Iltalehden haastattelussa omaa osuuttaan Fortumin Fennovoima-päätöksessä. 

Donald Trumpin kampanja-avustajalle vaaditaan vankeustuomiota – Syyttäjä: ”6 kk sopiva ja laillinen”

4 tuntia 32 min ago

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin vaalikampanjassa vapaaehtoisena neuvonantaja toimineelle George Papadopoulosille vaaditaan kuuden kuukauden vankeustuomiota FBI:lle valehtelemisesta.

–Sovellettavien pykälien mukaan kuuden kuukauden vankeusrangaistus on sopiva ja laillinen, erikoissyyttäjä Robert Mueller sanoo BBC:n siteeraamassa muistiossa.

Muistiossa korostetaan, että Papadopoulos valehteli FBI:lle yhteyksistään venäläisiin. 

TPS murskavoittoon – Veikkausliigan putoamistaistoon väriä

17.8.2018 21:37

TPS nousi pois Veikkausliigan jumbopaikalta voitettuaan perjantaina Vaasan Palloseuran Turussa peräti 4-1. Riku Sjöroos maalasi kahdesti. Muut TPS:n maalit viimeistelivät Niklas Blomqvist ja Albert Prosa.

Sarjataulukossa TPS on kolmanneksi viimeisenä. Se on pisteen edellä IFK Mariehamnia ja kolme pistettä edellä PS Kemiä. Maarianhamina on pelannut kaksi ottelua TPS:ää vähemmän ja PS Kemi yhden.

HS: Metso irtisanoi perhevapaalta palanneen – Johtajalle tuomio työsyrjinnästä

17.8.2018 18:57

Konepajayhtiö Metson johtaja on saanut Helsingin käräjäoikeudelta tuomion työsyrjinnästä, kirjoittaa Helsingin Sanomat. Tuomion saanut johtaja työskentelee lehden mukaan Metson pääkonttorissa.

Käräjäoikeuden mukaan Metson olisi pitänyt tarjota perhevapaalta palaavalle naiselle tilaisuus asiatuntijatason tehtäviin ja antaa tarvittaessa lisäkoulutusta, kun entistä työtehtävää ei enää ollut. Yhtiö tarjosi kuitenkin ainoastaan sihteeritason tehtäviä. Myöhemmin työntekijä irtisanottiin yt-neuvotteluissa.

Siniset ajaa uutta eläketukea pitkäaikaistyöttömille: ”On aika tehdä Lex Lindström 2”

17.8.2018 18:31

Sinisten tavoitteena budjettiriihessä on pitkäaikaistyöttömien työllistämiseen panostaminen, mikä tarkoittaisi niin sanottua Lex Lindström kakkosta.

Työministeri Jari Lindströmin (sin.) mukaan on nimetty pitkäaikaistyöttömien eläketuki, joka suunnattiin kertaluonteisena yli viisi vuotta työttömänä olleille yli 60-vuotiaille. Se tuli voimaan kesäkuussa 2017.

–On aika tehdä Lex Lindström 2, siniset otsikoivat tuoreen tiedotteensa.

Häviääkö kaupoista kassatyö? Ikea-pomo: Euroopassa puhutaan jo 5 vuodesta

17.8.2018 17:15

Kaupan alalla on nyt kova pula ja kilpailu koodareista ja it-osaajista. Kaikki yritykset eivät tällä hetkellä saa kaikkea irti edes omasta asiakasdatastaan, arvioi Kaupan liiton työmarkkinajohtaja, toimitusjohtajan sijainen Anna Lavikkala.

–Jäsenyrityksistä kuullaan johtajien suusta, että on kova pula todellisista digiosaajista ja koodareista, jotta päästään pureutumaan asiakasdataan ja kehittämään tekoälyn kanssa ohjelmia, jotka hyödyntävät tätä asiakastuntemusta, Lavikkala sanoo.

Yhden sanan takia ”riidellään korkeimpaan oikeuteen asti” – Yrittäjät haluavat muutoksen irtisanomislakiin

17.8.2018 16:33

Suomen Yrittäjät kehottaa lausunnossaan hallitusta viemään läpi irtisanomisia pienissä yrityksissä helpottavan lain ja tekemään muutoksia, joilla parannettaisiin sääntelyn vaikuttavuutta ja selkeyttä.

Lakiesityksen mukaan alle 20 työntekijän yrityksissä työntekijän voisi irtisanoa vähemmästä työvelvoitteen laiminlyönnistä tai rikkomisesta tai epäasiallisesta käyttäytymisestä kuin nyt, jos se vaikeuttaisi työnantajan tai työyhteisön toimintaa tai horjuttaisi työnantajan ja työntekijän välistä luottamussuhdetta.

Trump haluaisi murtaa nyt kvartaalitalouden – Raportointi vain 2 kertaa vuodessa

17.8.2018 16:24

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on pyytänyt markkinavalvojaa selvittämään, mitä seuraa, jos pörssiyhtiöt raportoivat tuloksestaan vain kahdesti vuodessa. Nyt listayhtiöt julkistavat tuloksensa neljännesvuosittain.

–Se olisi joustavaa ja säästäisi rahaa, Trump twiittasi tänään.

Yhdysvaltain markkinoita valvoo SEC eli Securities and Exchange Commission.

Valtaosa listayhtiöistä niin Yhdysvalloissa kuin Suomessakin julkistaa tuloksensa kolmen kuukauden välein eli neljännesvuosittain.

Aktiivimallin ”7 €:n raja” yllättää monet ikävästi – Yhdelle tarjottiin palkkaa maalipurkkeina

17.8.2018 15:34

Aktiivimalli pitää Suomen suurimman työttömyyskassan kiireisenä. Esimerkiksi maaliskuussa Yleisen työttömyyskassan (YTK) neuvontaan tuli 60 prosenttia enemmän kyselyjä kuin viime vuonna samaan aikaan. Ihmisille on epäselvää, miten aktiivisuusehdon voi täyttää ja moni törmää samoihin rajoituksiin.

Työttömyysturva-asiantuntija Petja Eklund kertoo Uudelle Suomelle, että YTK käsittelee 30 000–40 000 hakemusta joka kuukausi, eikä suuressa massassa ole aktiivimallin takia ongelmia.

Hallitus esittää eurovaalien ja maakuntavaalien yhdistämistä

17.8.2018 15:10

Hallituksen esittää maakunta- ja eurovaalien yhdistämistä. Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta käsittelee ehdotusta seuraavassa kokouksessaan ensi viikon maanantaina.

Vaalien yhdistäminen sisältyy eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle perjantaina annettuun vastineeseen maakunta- ja sote-uudistuksen voimaantulon siirtymisen aiheuttamista muutoksista. Hallituksen vastineen ovat valmistelleet valtiovarainministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö sekä oikeusministeriö. Reformiministerit linjasivat vastineen sisältöä 16. elokuuta.

Perussuomalaiset väläyttävät Ylen viemistä ”maksukortin taakse” – ”Ne jotka eivät halua, eivät maksa”

17.8.2018 15:00

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Leena Meri väläyttää Ylen ohjelmiston viemistä maksukortin taakse. Meren mukaan vain näin voitaisiin ”murtaa” Ylen nykyinen toimintamalli, jota perussuomalaisissa pidetään puoluetta syrjivänä.

Meri kommentoi asiaa puolueen verkkokyselytunnilla. Hän vastasi kysymykseen siitä, kuinka nykyinen väitetysti perussuomalaisiin kielteisesti suhtautuva Ylen toimintakulttuuri saataisiin muuttumaan.

Suomalaisyrityksille kymmenien miljoonien eurojen rahoituspotti EU:sta: ”Olen iloinen”

17.8.2018 13:55

Euroopan investointipankki ja Suomen valtion pääomasijoitusyhtiö Teollisuussijoitus (Tesi) ovat sopineet rahoitusohjelmasta, jolla kanavoidaan EU-rahoitusta suomalaisten yritysten kasvuun. Uusi rahoitusmalli tarjoaa kahdeksan vuoden aikana 100 miljoonaa euroa sijoituksia suomalaisille kasvuyrityksille, Tesi tiedotti torstaina.

EU:n ESIR-rahoitus suunnataan ”lupaaviin yrityksiin”. Puolet summasta tulee EIP:ltä, puolet Tesiltä. Tesin ja EIP:n uuden rahoitusmallin edellytyksenä on, että mukana järjestelyssä on myös yksityisiä sijoittajia yhtä suurella osuudella.

Uusi alkoholilaki iski Alkon liikevaihtoon – tulos parani silti

17.8.2018 13:37

Suomen valtion alkoholiyrityksen Alkon tulos koheni alkuvuonna, vaikka yhtiön myyntimäärät olivat laskusuunnassa.

Alko teki tammi–kesäkuussa 20,1 miljoonan euron liikevoiton, kun viime vuonna vastaavaan aikaan voittoa kertyi 18,5 miljoonaa euroa. Alkon liikevaihto pysyi kutakuinkin ennallaan ja oli 539,2 miljoonaa euroa.

Alkon litramääräinen myynti väheni alkuvuonna reilut seitsemän prosenttia. Alko myi 40,4 miljoonaa litraa juomia.

Tuomio: Jari Sillanpäälle ehdollista vankeutta huumerikoksista

17.8.2018 13:19

Helsingin käräjäoikeus on tuominnut laulaja Jari Sillanpään kymmenen kuukauden ehdolliseen vankeuteen. Niin kutsutun kristallihuumejutun päätekijä tuomittiin neljän vuoden vankeusrangaistukseen.

Kristallihuumejutun yhdentoista vastaajan huumausainerikoksista saamat rangaistukset vaihtelivat sakkorangaistuksista neljän vuoden vankeuteen. Käräjäoikeuden mukaan yhdeksän vastaajan osalta kysymys on ollut lähinnä huumausaineen omasta käytöstä.

Luokattomasti esiintynyt HJK petti odotukset – Aki Riihilahti pyyteli anteeksi

17.8.2018 12:37

HJK hävisi jalkapallon Eurooppa-liigan karsinnassa slovenialaiselle Olimpija Ljubljanalle yhteismaalein 1-7. Torstaina Helsingissä pelattu Olimpijan 4-1 -voittoon päättynyt toinen osaottelu oli luvalla sanoen surkea jalkapallonäytelmä.

HJK:n hallituksen puheenjohtaja Olli-Pekka Lyytikäinen arvioi joukkueensa esitystä luokattomaksi. Toisenlaista arviota ei voinut juuri antaakaan.

Edellisen kerran HJK oli pudonnut europeleissä jatkosta yhtä rujoin lukemin 2013, jolloin perinteikäs baskiseura Athletic Bilbao voitti 9-3. Silloin ensimmäinen ottelu päätyi 6-0 ja toinen 3-3.

Sivu 1 | 2 | 3 | 4 | 5 »

Toimituksen poiminnat